Hyppää sisältöön

Menestystä puhetaitokilpailussa

25.1.2021

Lukion opiskelija Aleksi Hautamäki sijoittui toiseksi Opinlakeusmessujen järjestässä puhetaitokilpailussa torstaina 21.1. Lämpimät onnittelut!

Aleksi osallistui puhetaitokilpailuun ensimmäisen kerran jo vuosi sitten ja sijoittui silloinkin toiseksi. Tänä vuonna kilpailun järjestelyt poikkesivat aiemmista kisoista, sillä vallitsevan tilanteen vuoksi kilpailu käytiin osin virtuaalisesti: semifinaali pidettiin videoyhteyksin omalla koululla ja finaali Kurikan kampuksella ilman liveyleisöä.

Aleksi kommentoi kilpailua ja sijoittumistaan: ”Hyvä fiilis jäi kisasta ja oli mukava olla mukana. Järjestelyt olivat hyvät ja ainoana pienenä moitteena oli, ettei puheen aikana ollut tietoa kauanko oli puhunut. Tietenkin oli vähän outoa noin osittain etänä puhe pitää. Tyytyväinen siis olen ja tarkoituksena on osallistua ensi vuonna uudestaan!”