Lapuan lukion toisen vuoden opiskelija Aleksi Hautamäki sijoittui toiseksi Opinlakeus-messujen yhteydessä järjestetyssä puhetaitokilpailussa. Lisäksi nuorisovaltuusto valitsi Aleksin omaksi suosikikseen ja palkitsi ensi kesän Provinssi-lipuilla. Lämpimät onnittelut Aleksille!
Kilpailu oli kaksiosainen, ja messujen päälavalla pidettyyn finaaliin selvisi viisi osallistujaa. Puheen aiheena oli valita oma suosikki syksyllä 2019 Etelä-Pohjanmaan liiton järjestämän Suomen suurimman ideakökän ehdotuksista ja perustella, miksi Etelä-Pohjanmaa kehittyisi yhä paremmaksi juuri sen idean voimin. Aleksi Hautamäki puhui yhteisöllisyyden merkityksestä.
Puhetaitokilpailun voitti Ida Nurmi Alavuden lukiosta. Kolmannella sijalla palkittiin Fiia Isoaho Kurikan lukiosta.
Puhetaitokilpailun yhteydessä Lapuan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Liisa Immoselle myönnettiin kunniakirja työstä puhetaidon edistämiseksi Etelä-Pohjanmaalla. Onnea Liisa!
Puhetaitokilpailu on tarkoitettu Etelä-Pohjanmaan alueen toisen asteen oppilaitosten opiskelijoille. Kisan järjestäjänä ja palkintojen lahjoittajana toimii Rotaryklubi. Kilpailun voittaja palkitaan 500 eurolla, toiseksi sijoittunut 300 eurolla ja kolmas 200 eurolla.