Hyppää sisältöön

Kevään 2020 ylioppilaiden juhla

1.10.2020
Lakkipöytä ruusuilla

Syyskesän aurinkoisena lauantaina 29.8.2020 vietettiin kevään 2020 ylioppilaiden yhteistä juhlaa. Kevään etäjuhlassa ylioppilaiksi julistetut saivat vielä kokoontua juhlistamaan valmistumista yhdessä kutsuvierasjoukon ja lukion henkilökunnan kanssa.

Juhla alkoi ylioppilaiden sisääntulokulkueella, jota säesti vaskiyhtye.

Ylioppilaskulkue salissa

Juhlan kunniavieraina olivat Lapuan yhteislyseon ja Kiviristin yhteiskoulun vuoden 1970 ylioppilaat. Riemuylioppilas Antti Kohtala muisteli kouluaikoja ja ylioppilasvuoden tapahtumia maailmalla. Rockmusiikki ja The Beatles-yhtye pidensivät hiusmuotia myös Kiviristillä. ”Asuminen ja koulunkäynti Etelä-Pohjanmaalla ja Lapualla antavat hyvän pohjan ja erinomaiset eväät myös kevään ylioppilaiden tulevaisuudelle. Hyvän itsetunnon omaavan ihmisen ei tarvitse turhaan nöyristellä mihinkään suuntaan eikä myöskään ylvästellä, vaan se sallii olla vaatimaton ja ystävällinen muita kohtaan.”
Riemuylioppilaiden lahjoittamat taito- ja taideaineiden stipendit saivat ylioppilas Sonja Johansson (liikunta) ja ylioppilas Essi Rintala (musiikki).

Riemuylioppilaan Puhe

Tervehdyssanoissaan ylioppilaille rehtori Kaisa Piiparinen iloitsi siitä, miten kevään pettymyksen, turhautumisen ja pelonkin jälkeen ylioppilaiden yhteistä juhlaa voidaan viettää. Juhlapäivään osui myös Suomen luonnon päivä. Poikkeusajan ylioppilaiden juhlalle suomalainen luonto tarjoaa aavistuksen syksyn hehkua, aamuihin ripauksen talvista kirpeyttä ja lakeuden yllä leijuvaa usvaa.

Ylioppilaat ovat kuuluneet kouluyhteisön lisäksi moniin yhteisöihin. Nyt on aika liittyä uusiin opiskelun ja työnteon kautta. Kaisa Piiparinen muistutti yhdessä tekemisen ja kokemisen merkityksestä: ”Ihmisissä ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä on sellaista voimaa, joka kannattelee silloinkin, kun itse on heikko ja haavoittuvainen. Yhteisön merkitys käy usein selväksi vasta sitten, kun on pakko olla siitä erossa.”

Rehtorin puhe
Essi Rintala, Jan Sandvik ja Ella Kattelus soittivat osan J. S. Bachin Konsertosta kahdelle viululle d-molli.

Juhlassa saatiin nauttia monenlaisesta musiikista, klassisesta kansanmusiikin kautta rockiin. Essi Rintala, Jan Sandvik ja Ella Kattelus soittivat osan J. S. Bachin Konsertosta kahdelle viululle d-molli.

Ylioppilaan puheenvuoron pitänyt Leevi Talvitie kertoi, miten kovaa ja kipeästi korona osui ylioppilaskokelaisiin, kun kirjoitusaikataulua päätettiin tiivistää. Kuitenkin tästäkin rutistuksesta selvittiin. Leevi Talvitie kiitti vanhemmilta, kavereilta ja opettajilta saadusta tuesta. Erityisesti kotiväki sai ruusuja: ”Uskon, että vanhempien henkinen ja sosiaalinen tuki on merkinnyt meille kaikille paljon.” Puheenvuorossa tiivistyi varmasti monen ylioppilaan helpotus siitä, että tämän lukiovuodet päättävän juhlan jälkeen voidaan suunnata kohti tulevaisuutta: ”Lukio on nyt taputeltu lopullisesti, eikä lakkia tarvitse kolmatta kertaa asettaa ensimmäistä kertaa päähän.”

Ylioppilaan puhe
Juhlaväki salissa

Ylioppilaat, riemuylioppilaat ja muu kutsuvierasjoukko täyttivät salin, jossa kuitenkin pystyttiin istumaan väljästi.

Ylioppilaat ryhmäkuvassa

Kevään 2020 ylioppilaat Lapuan lukiosta

Riemuylioppilaat

Riemuylioppilaat yhteiskuvassa

Juhlaa pihalla
Ylioppilaiden tuuletus