Lapuan lukion itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlaa vietettiin itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2023.
Itsenäisyysjuhlan juhlapuheen piti Lapuan kaupungin sivistys- ja hyvinvointijohtaja, opetusneuvos, reservin majuri Mika Kamunen. Hän kertoi puheessaan kaksi kertomusta kahden noin 10-vuotiaan pikkupojan kokemuksista.
Ensimmäisessä kertomuksessa pikkupoika – juhlapuheen pitäjä – oli ollut salakuuntelemassa sukulaismiehen ja tämän sotakaverin välistä keskustelua. Tämä kaveri oli Tuntemattoman sotilaan Rokkana tunnettu sotilas. Tämä lapsuuden kohtaaminen vaikutti pojan tulevaisuuden suuntaan aivan nykyhetkeen asti.
Toinen kertomus vei kuulijat sotatalveen 1941, jolloin toinen pikkupoika oli lähtenyt hevosreellä hakemaan polttopuita metsästä. Kaikki talon aikuiset miehet olivat sodassa. Talon ainoa Valo-hevonen joutui veden varaan, kun puron jää petti hevosen alla. Hevonen pyrki pois vedestä, mutta ei päässyt painavan reen takia ylös. Pieni poika hengestään taistelevan hevosen kanssa oli epätoivoissaan ja kauhuissaan. Hädän hetkellä pojan mieleen muistui, miten pyhäkoulussa oli opetettu rukoilemaan. Pojan hätähuuto Taivaan Isän puoleen nousi jään reunalta. Lopulta paikalle osuneen metsästäjän neuvojen avulla poika sai vapautettua hevosen valjaista, ja hevosen taisteli itsensä maalle. Pahasti kylmettyneinä poika ja hevonen kuitenkin selvisivät.
Kokemuksestaan poika oppi, että asenne ratkaisee.
– Jokaiseen päivään on lähdettävä pelottomana, periksi ei saa antaa, pitää uskoa itseensä, Kamunen tiivisti pikkupojan – appensa – saaman opetuksen.
Lopuksi Kamunen suuntasi sanansa uusille ylioppilaille.
– Käykää kohti unelmianne, käykää kohti tuntematonta, luottavaisin mielin elämänmittaiseen seikkailuun. Teissä on Suomen tulevaisuus.
Juhlassa ylioppilastodistuksen sai 12 ylioppilasta. Opinto-ohjaaja Markus Möykkynen jakoi lakit lukiosta valmistuville ja Sedu Lapuan koulutuspäällikkö Tuija Mattila lakitti kaksoistutkinnon tehneet ylioppilaat.
Rehtori Kaisa Piiparinen nosti puheensa aluksi esiin Lapua 1976 -elokuvan, josta tuli hiljattain Etelä-Pohjanmaan kaikkien aikojen katsotuin elokuva.
Ensimmäinen idea Lapua 1976 -elokuvasta syntyi 12 vuotta ennen elokuvan valmistumista.
– Eteläpohjalaisen menestyselokuvan tie ideasta valmiiksi elokuvaksi kesti suunnilleen saman ajan kuin teidän koulupolkunne peruskoulun ekaluokkalaisesta tähän valmistumispäivään, Piiparinen vertasi.
Valmistuvien ylioppilaiden oman elämän elokuva ei ole vielä valmis. Vasta lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden kohtaukset ovat valmiina.
– Toisin kuin elokuvissa, asiat eivät elämässä mene alkuperäisen idean tai käsikirjoituksen mukaan, vaikka niin haluaisimmekin.
Kaisa Piiparinen toi esiin myös Suomen kaikkien aikojen katsotuimman elokuvan Titanicin. Siinä on kohtaus, jossa päähenkilöt ovat laivan kannella. Siellä Jack kannustaa Rosea nousemaan keulakaiteen puolalle ja levittämään kätensä. Lopulta Rose uskaltaa näin tehdä ja kokee lentävänsä kuin lintu.
– Toivon, että elämänne elokuvan tulevissa kohtauksissa teiltä löytyy sitä samaa uskoa, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta kuin Lapua 1976 -elokuvan tuotantotiimiltä. Toivon myös, että Titanic-elokuvan Rosen tapaan luotatte ja tukeudutte ympärillänne oleviin ihmisiin, voitatte pelkonne, kiipeätte sille ylemmälle puolalle, päästätte otteenne ja lennätte unelmiinne. Siipenne voivat kantaa vaikka kuinka kauas, Piiparinen toivotti.
Musiikin valinnaisryhmien opiskelijat esittivät AJR-yhtyeen kappaleen The Good Part, jonka aikana uusien ylioppilaiden lapsuuskuvat heijastettiin seinälle. Toisena kappaleena kuultiin Maailma on kaunis.
Juhlassa kuultiin myös opiskelijoiden sooloesityksiä. Eetu Laurila soitti pianolla Heino Kasken preludin Pankakoski, Veera Mara kitaralla Heitor Villa-Lobosin Preludin No 1 ja Antoni Mara viululla Henryk Wieniawskin sävellyksen Kujawiak. Kappaleessa pianoa soitti Jan Sandvik.
Seitsenhenkinen vaskiyhtye soitti ylioppilaiden sisääntulomarssin ja yhteislaulujen säestykset.
Ylioppilas Tuulikki Kotala onnitteli puheessaan juuri valmistuneita ylioppilaita ja kaksoistutkinnon suorittaneita.
– Tänään juhlimme valmistumistamme ja yhden ajanjakson loppua. Olemme tehneet ahkerasti töitä päästäksemme tähän pisteeseen. Tänään voimme tuntea iloa, helpotusta, ylpeyttä, haikeutta, ikävää ja innostusta.
Tulevaisuuden haasteiden edessä Tuulikki Kotala kehotti ylioppilaita pitämään mielessä lähimmäisiltä saatavan tuen, sillä kukaan ei kulje yksin matkallaan.
Tuulikki Kotala jakoi lämpimiä kiitoksen sanoja vanhemmille ja muille läheisille, opiskelijoille, opettajille ja koulun muulle henkilökunnalle.
– Kiitos, että olette olleet tukena ja läsnä koko tämän matkan ajan. Te olette voimavara ja tuki vaikeina hetkinä ja tuotte iloa elämäämme, Kotala kiitti ylioppilaiden läheisiä.
Vaikka tulevaisuus on arvoituksellinen, epävarma ja toisinaan pelottavakin,voi aina palata onnistumisen kokemuksiin ja asioihin, jotka tuovat iloa ja toivoa.
– Toivon, että tänään meistä jokainen voi juhlistaa omaa aitoa itseään ja onnistumistaan, Kotala päätti puheensa.
