Kevään 2020 ylioppilasjuhla

Lapuan lukion ylioppilasjuhla lauantaina 30.5.2020 järjestetiin etäjuhlana, jota pystyi seuraamaan suorana lähetyksenä verkon kautta.

Opiskelijakunnan tervehdyksen valmistuville toi opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Ulriikka Hakola.

– Te jäätte muistoihin uuden Lapuan lukion ensimmäisinä sekä poikkeusolojen ylioppilaina.

Ryhmänohjaajat lukivat uusien ylioppilaiden nimet sekä heille myönnetyt stipendit ja muut huomionosoitukset. Eri ohjausryhmien välissä toisen vuoden opiskelijat Fanni Alakarhu ja Hannes Häyhä esittivät runoja.

Rehtori Kaisa Piiparinen julisti abiturientit ylioppilaiksi. Puheessaan uusille ylioppilaille Piiparinen pohti, miten joistakin keväistä muodostuu unohtumattomia. Monelle oma abikevät on ikimuistoinen.

– Teidän tämä keväänne on kaksin verroin tavallisesta väliaikakeväästä poikkeava, koska teidän abikeväänne – jo sinänsä mieleenpainuva ja merkitsevä – osui historialliseen ja unohtumattomaan koronakevääseen 2020.

– Te ansaitsette sen vapauden tunteen, jonka koulusta valmistuminen aiheuttaa. Teille maailma on avoinna ja mahdollisuuksia täynnä. Menkää maailmalle ja kirjoittakaa käsikirjoituksia uusille unohtumattomille keväille. Olkaa valmiita improvisoimaan, jos alkuperäiset suunnitelmat eivät toteudukaan. Luottakaa siihen, että kaikki menee hyvin.

Ylioppilaan puheenvuoron käytti Essi Rintala. Hän kuvasi tunnelmia, kun odotettu lakkiaisjuhla muuttuikin etäjuhlaksi.

– Meistä kukaan ei varmaankaan kuvitellut seuraavansa omaa lakkiaisjuhlaansa tietokoneen ruudulta, mutta juuri tästä syystä päätin luottaa siihen, että tänään on hyvä päivä. Miksei olisi? Päässämme komeileva lakki symboloi täysin samoja asioita kuin ennenkin: työtä, oppineisuutta ja sivistystä mutta ennen kaikkea onnistumista.

Puheessaan Essi Rintala teki yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea lukiovuodet ovat antaneet. Tietojen ja taitojen lisäksi oma ajattelu on kehittynyt. Samalla on tapahtunut ihmisenä kasvamista, itsetuntemuksen syventymistä ja sosiaalisten taitojen vahvistumista. Lukiossa on saanut etsiä omaa suuntaansa hyväksyvässä ilmapiirissä ja opettajakunnan kannustavassa ohjauksessa.

Essi Rintala muistutti myös siitä, että jokaisen matka ylioppilaaksi on erilainen ja yksilöllinen. Median esillä pitämien huippuylioppilaiden lisäksi on monia erilaisten vaikeuksien kautta ylioppilaiksi taistelleita opiskelijoita.

– Haluan kehottaa teistä jokaista pohtimaan omaa tietänne ylioppilaaksi. Millaisia vaikeuksia sinä olet selättänyt? Mikä tekee juuri sinusta voittajan?

Maailmassa vallitseva tilanne teki kevään 2020 ylioppilaiden matkaan kohti valkolakkia lukuisia yllättäviä käänteitä.

– Siksi minusta me, tämän kevään ylioppilaat, olemme aivan erityisiä sankareita. Tässä me nyt olemme kaikesta huolimatta. Saamme olla siitä valtavan ylpeitä.

Etäylioppilasjuhlan tallenne on katsottavissa osoitteeessa https://www.youtube.com/watch?v=GfQjs0JkCs0&t=383s.