Espanjan matka 7-11.10.2019

Osallistujat: Essi Kruuti, Oona Laurila, Maija Luomala, Emma Mustonen, Ellinoora Kivimäki

Opettajana: Vincenza Ciadamidaro

Matka alkoi maanantaina 7.10 Lapuan rautatieasemalta klo 10 aamulla. Lähdimme junalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lento lähti noin neljän aikoihin ja olimme Malagassa seitsemän jälkeen paikallista aikaa. Kävimme vielä syömässä Pinchoja mukanamme Enzan ystävätär Vivian.

Tiistaina menimme heti aamusta syömään espanjalaisia Churroja suklaan kera.  Sen jälkeen kiersimme Malagan keskustassa ja vierailimme upeassa Malagan katedraalissa ja  historiallisessa Alcazaba-linnakkeessa. Maisemat olivat kauniita vuorelta katsottuna ja sieltä näkyi koko Malagan kaupunki. Kävimme myös Picasso-museossa ja opimme, että Picasso on kotoisin Malagasta. Illalla kävelimme Malagan satamassa, ja kävimme syömässä quesadilloja. Sataman maisemat auringonlaskun aikana olivat todella ihastuttavat. 

Keskiviikkona heräsimme aamuvarhain ja lähdimme vuokra-autolla kohti Granadaa. Mukanamme oli myös Enzan toinen ystävätär Jennifer, jonka piti ajaa autoa mutta penkki ei mennyt tarpeeksi eteen, joten Enza joutui pitkänä tyttönä ajamaan meidät Granadaan. Matka sujui ilman suurempia vahinkoja. Granadassa menimme espanjankieliselle ohjatulle kierrokselle Alhambra -palatsiin. Kierroksesta ymmärsimme vain pari sanaa mutta maisemat korvasivat opastuksen. 

Kierroksen jälkeen kävimme Albayzinin arabikaupunginosassa, joka oli häikäisevien valkoisten talojen sokkelo, joka oli Alhambraa vastapäätä. Kävimme myös Granadan keskustassa syömässä ja täysillä vatsoilla kerkesimme shoppailla vähän aikaa ostoskeskus Nevadassa ja sitten pitikin jo lähteä Malagaan palauttamaan autoa. 

Torstaina kävimme kääntymässä paikallisessa kauppahallissa, jossa myytiin tuoreita hedelmiä sekä lihaa ja kalaa ynnä muuta. Sen jälkeen menimme Malagasta junalla Fuengirolaan. Fuengirolassa olimme rannalla ja nautimme auringon lämpimästä paisteesta, jotkut meistä myös uivat meressä. Tämän jälkeen ostimme jäätelöt rannasta ja huomasimme, että meillä olikin hieman kiire junalle. Juoksimme jäätelöt kädessä juna-asemalle mutta emme silti ehtineet siihen junaan. Odotimme seuraavaa junaa ja sillä menimme Malagan Plaza mayor -ostoskeskukseen. Shoppailimme siellä vähän aikaa ja huomasimme, että juna Malagan keskustaan lähtisi pian. Juoksimme taas junapysäkille ja tällä kertaa olimme ajoissa pysäkillä.

Torstai-illalla menimme vielä syömään illallista Malagan keskustaan. Illallisesta jäi paljon kerrottavaa jälkisukupolville. Kokeilimme monia eri alkupaloja, kuten katkarapuja, kalmaririnkuloita, patatas bravas ja croquetas. Palvelu ravintolassa oli erittäinen hyvää, koska maksoimme ruoista paljon  ja siellä oli myös hyvä tunnelma. Musiikki oli myös hyvää ja tunnelmaa loi viereisestä baarista tulevat hurraa -huudot, kun ihmiset katsoivat siellä jalkapalloa. Kävimme ruoan jälkeen Malagueta -rannalla ja sitten menimme takaisin huoneistoon pakkaamaan ja nukkumaan. 

Huoneiston vessassa oli jo monta yötä kulkenut torakka ja nyt kohtasimme sen ensimmäistä kertaa. Enza rohkeana tyttönä tarttui luutaan ja alkoi metsästämään sitä. Ensin sitä ei saatu kiinni millään mutta Emma räiski sen päälle tiskiainetta ja se hidasti torakan matkaa. Enza meni hoitelemaan torakan pois päiviltä ja kaikki oli hyvin hetken aikaa. Aamuyöllä vessaan oli myös ilmestynyt isompi torakka, jonka Enza hoiteli. 

Perjantaina aamulla lähdimme puoli kahdeksalta huoneistosta taksilla kohti lentokenttää. Koneeseen päästyä kaikki olivat hyvin väsyneitä. Kun saavuimme Suomeen, satoi kaatamalla, joka oli shokki totuttuamme Espanjan lämpimään ja aurinkoiseen säähän. Sitten matkustimme junalla takaisin Etelä-Pohjanmaalle ja vanhempamme tulivat hakemaan meitä Seinäjoelta. 

Matkamme oli onnistunut ja opimme paljon Espanjan kieltä ja kulttuuria. Kiitos Enzalle ja vanhemmille matkan järjestämisestä!

Shaking up tech -tapahtuma

Vierailimme 10.10. Espoossa Aalto-yliopistolla Shaking up tech -tapahtumassa. Tapahtumaan pääsi koulustamme kolme oppilasta ja se oli suunnattu lukioikäisille tytöille. Tapahtuman tavoitteena on innostaa tyttöjä hakeutumaan tekniikan alalle ja murtaa ennakkoluuloja. Tapahtuma järjestettiin myös Tampereen sekä Lappeenrannan teknillisissä yliopistoissa. Yhteensä tapahtumaan osallistui noin 500 lukiolaista. 

Tapahtumapäivä käynnistyi lastenkirjailija ja teknologia-asiantuntija Linda Liukkaan puheella, ja hänen lisäkseen kuultiin useiden muiden naisten puheita. Osa puheista pidettiin paikan päällä Aallossa ja osa striimattiin muilta yliopistoilta. Puheissa naiset kertoivat omasta urastaan ja korostivat naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia pärjätä tekniikan alalla. Puheista opimme, kuinka paljon tekniikan avulla muutetaan maailmaa ja vaikutetaan tulevaisuuteen. 

Puheiden jälkeen menimme workshopiin, jonka olimme saaneet valita etukäteen. Workshopissa opimme taajuusmuuttajasta, laskimme sen energiahyödyt ja kuulimme ABB:stä yhtiönä. Workshopissa pääsimme myös ABB:n tehtaiden sisälle VR-laseilla. Workshopin jälkeen oli messut, jossa saimme paljon tietoa eri aloista, joita Aallossa voi opiskella. Messuilla oli myös miniworkshoppeja, kuten jouluvalon rakentaminen ja lämpökamerakuvaus. Messuilla oli myös paljon musiikki- ja tanssiesityksiä, sillä Aalto-yliopistolla on paljon kerhoja heidän opiskelijoilleen.

Tutustuimme yliopistoon aamuyhdeksästä iltaseitsemään saakka. Tapahtuma oli meille täysin maksuton majoituksineen, ruokineen ja matkoineen. Suosittelemme siis ehdottomasti osallistumaan tapahtumaan ensi vuonna, mikäli siihen tulee mahdollisuus!

Aino, Helmi, Julia

Avoimien ovien päivä

Lapuan lukiolla vietettiin avoimien ovien päivää lauantaina 31.8.2019. Tilaisuus oli avoin kaikille ja paikalle saapui runsaasti vieraita. Päivä aloitettiin yhteisellä tilaisuudella oppiportaissa. Päivä jatkui pajatyöskentelyllä. Vierailla oli mahdollisuus tutustua lukiorakennukseen sekä osallistua pajatyöskentelyyn. Osa lukiolaisista toimi oppaina, jotka kierrättivät vieraita esitellen paikkoja.

Eri oppiaineiden työpajoissa oli mahdollisuus tutustua uuden lukion oppimisympäristöihin, työtapoihin ja opetusvälineisiin. Esimerkiksi biologian ja maantieteen luokassa oli mahdollista tutkia näytteitä mikroskoopilla, kemian pajassa tutustuttiin kokeelliseen työskentelyyn ja kuvataiteen pajassa sai askarrella oman kätensä yhteisölliseen taideteokseen. Lisäksi mm. historian pajassa käsiteltiin 2. maailmansodan alkuhetkiä ja sähköä ilmassa -pajassa tutustuttiin sähköiseen kokeeseen. Saksalainen vaihto-opiskelija esittäytyi kansainvälisyyspajassa ja ranskan pajassa pääsi arvaamaan ranskanpastillien määrää. Kävipä vielä niin, että yksi arvaus osui aivan nappiin!

Opiskelijakunta myi kahviossa kahvia ja pullaa. Espanjan opiskelijat myivät arpoja kerryttääkseen matkakassaansa. Pelimannit soittivat ja muitakin musiikkiesityksiä päästiin kuulemaan. Lukiosta eläköitynyt liikunnan lehtori Tarja Pernaa piti jumppatuokion lukion pihassa.

Päivän tunnelma oli hyväntuulinen. Vaikutti siltä, että lapualaiset iloitsevat uudesta lukiorakennuksesta yhdessä opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa.

Uusi lukuvuosi alkoi uudessa Lapuan lukiossa torstaina 8.8.

Lukuvuosi 2019-2020 aloitettiin innostunein mielin uudessa koulurakennuksessa. Lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat saapuivat kouluun klo 9. Päivä alkoi yhteisellä avajaistilaisuudella oppiportaissa ja jatkui tutoreiden ja ryhmänojaajien johdolla tutustuen koulun käytänteisiin ja lukujärjestysten laadintaan.

Ykkösten tutoreina ovat tänä lukuvuonna Elias, Annika, Fanni, Ulriikka, Sofia, Roosa, Jere, Aava ja Helmi.